Bolivian highlands

Bolivian mellakat ovat tilapäisesti laantuneet ja maahan oli turvallista tulla. Tilapäisesti siksi, että kaikki odottavat levottomuuksien puhkeavan uudelleen ennen toukokuun alun presidentinvaaleja. Aika moni turisti on kuitenkin jättänyt tulematta Boliviaan. La Quiacan ja Villazonin raja-asemalla Argentiinan luoteiskulmassa olimme Jukan kanssa ainoat ulkomaalaiset raja-aseman passintarkastusjonossa. Tupizassa, Potosissa ja Sucressa, kaupungeissa, joissa olemme oleskelleet, ei turisteja juurikaan näy katukuvassa.

Bolivia jakaantuu kolmeen erilaiseen alueeseen: yli 3600 metrissä sijaitsevaan Altiplanon ylätasankoon, subtrooppiseen laaksoalueeseen ja Amazonin sademetsäalueeseen. Me olemme koko reissun ajan Altiplanossa, joka on maailman toiseksi suurin ylänköalue Tiibetin jälkeen.

Lähdimme Tupizasta neljän päivän jeeppisafarille Eduardo Avaroan luonnonpuistoon. Alla oli Toyotan V8 Land Cruiser (Jukka halusi nämä detskut!), jonka katolle oli kiinnitetty 5 kanisterillista bensaa ja takakontissa oli vettä ja ruokatarvikkeita reissun ajaksi. Reitti kulki valtaosaltaan yli neljässä kilometrissä. Korkeimmillaan kävimme 4900 metrin korkeudessa. Noilla korkeuksilla maisemat ovat karua erämaata. Aidosti tuntuikin, että nyt oltiin koko reissumme eristäytyneimmissä autiomaamaisemissa ja -tunnelmissa. Jo taakse jäänyt Patagonia alkoi yhtäkkiä tuntua urbaanilta. Alueen tiet olivat varsinaisia rallipolkuja. Itse asiassa Dakar-ralli on ajettu näissä maisemissa kolme kertaa vuosina 2014, 2015 ja 2016. Siitä innostuneena Jukka yritti yllyttää kuskiamme, Bicenteä, kaasuttelemaan hokemalla: ”Finnish rally drivers, you know!”. Bicente oli onneksi luotettava ja huolellinen kuljettaja.

Bicenten lisäksi meillä oli mukana hyvin englantia puhuva opas, Elvis Bolivar. 34 vuotias Elvis oli vallan loistava tyyppi. Mutta kuka ei olisi, jos nimikaimana on sekä rokin kuningas, että yksi Latinalaisen Amerikan merkittävimpiä vapaustaistelijoita! Bolivia muuten sai nimensä juuri Simon Bolivarin mukaan ja Elvis kertoi, että saattaa olla jotain ”sukuhaisua”, kuten Pohjanmaalla sanotaan, kuuluisalle vapaustaistelijalle. Ehkä ei kuitenkaan. Elvis järkyttyi, kun huomasi, että olimme Jukan kanssa täsmälleen saman ikäiset kuin hänen vanhempansa. Bolivian kova elämä vanhentanee aikaisemmin kuin länsimaisessa hyvinvointivaltiossa.

Elvis kertoi meille alueen eläimistä: laamoista ja alpakoista ja niiden kasvatuksesta, vikunjoista, peurankokoisista eläimistä, jotka kuuluvat kamelien sukuun ja siksi selviävät näillä korkeuksilla ja viskatsoista, kaniinin ja oravan risteytykseltä näyttävistä jyrsijöistä. Vaikuttavinta oli nähdä valtavat flamingoparvet mineraalien värjäämillä ylänköjärvillä. Erityisesti Laguna Colorada ja sen tuhannet ja tuhannet flamingot olivat mieletön näky. Järvessä elävä plankton värjää Laguna Coloradan punaiseksi ja flamingot saavat punertavan värin syömällä, tai itse asiassa imemällä tätä planktonia. Linnut olivat hauska näky, kun pitivät nokkansa vedessä ja kävelivät pikkuhiljaa eteenpäin imien ruokaa sisäänsä. Välillä näimme satunnaisia kondorikotkia, mutta ne eivät ole ylängön tyypillisiä asukkeja. Kondorit viihtyvät paremmin kanjoneissa kuin tasangoilla.

Bolivian ylänköalueella on mittavat mineraalivarat. Maan uumenissa olevat mineraalit ovat tulleet pintaan Tyynenmeren laatan työnnyttyä Etelä-Amerikan mannerlaatan alle. Ajoimme lukuisten pienten kaivososuuskuntien ohi, joissa enimmäkseen kaivetaan kultaa. Nämä olivat kuin vanhanajan kultavaltaukset Lapissa. Kultaa kaivetaan käsipelein ja alueet ja kaivosten lipeille rakennetut vaatimattomat asunnot hylätään sitten kun esiintymä ehtyy. Elvis kutsui näitä aavekaupungeiksi. Näillä 20-40 hengen ”co-operatiiveillä” on kutenkin merkittävä rooli Altiplanon ihmisten elinkeinona. Monia nuoria miehiä kuitenkin houkuttelee huumeiden salakuljetus Alppien yli Chileen mieluummin kuin työ kaivoksissa.

Kaivannaisteollisuus onkin yksi Bolivian merkittävin toimiala. Sektorilla toimii sekä valtion omistamia kaivoksia, isoja yksityisiä sekä bolivialaisessa, että kansainvälisessä omistuksessa olevia kaivoksia, että näitä pieniä kaivososuuskuntia. Isot yksiköt ovat kuin valtio valtiossa: kaivosyhtiö järjestää koulut, asunnot, sairaalat, urheilukentät yms. Ajoimme yhden tällaisen ohi matkalla Uyuniin. Sumitomolla on iso sinkki ja hopea avokaivos San Cristobalissa. Näky sai Jukan muistelemaan visiittejään Filippiinien ja Kiinan kaivoksiin 1980-90 luvun vaihteessa, kun asuimme Hong Kongissa. Mietimme, että olisikohan kaivoksella suomalaista teknologiaa!

Potosissa, maailman korkeimmalla olevassa kaupungissa (4067 metriä meren pinnasta), jo Inkat kaivoivat hopeaa. Varsinainen kaivosboomi sai tuta espanjalaisten valloittajien myötä. Potosista kehittyi hopean myötä yksi 1600-luvun suurimmista läntisen pallonpuoliskon kaupungeista. Cerro Rico vuoren rinteiltä kaivettu hopea tuotti suuren osan Espanjan Imperiumin vauraudesta. Vaikea uskoa, kun katsoo potosilaisten elämää tänä päivänä. Tosin espanjalaisten rakentamat vanhan kaupungin rakennukset henkivät kadonnutta vaurautta.

Valtavista luonnonvaroistaan huolimatta (maakaasu, hopea, tina, lyijy, sinkki, kulta, litium…) Bolivia on yksi Etelä-Amerikan kehittymättömimpiä valtioita. Itsenäistymisestään lähtein Bolivian historia on ollut epävakaata. Vallankumouksia ja levottomuuksia on riittänyt. Alkuperäiskansan elinolot ja oikeudet ovat olleet kelvottomia: alkuperäisväestö (65% kansasta) sai äänioikeuden ja oikeuden koulutukseen vasta 1950-luvulla! Poliittista johtoa on syytetty talouden huonosta hoidosta ja vaalivilpeistä. Maassa on räikeitä ihmisoikeusrikkomuksia ja huumekauppa rehottaa. Evo Morales, joka oli ensimmäinen alkuperäiskansasta noussut presidentti, sai toimillaan parannettua köyhien maaseudun ihmisten elinolosuhteita luomalla uusia työpaikkoja ja tekemällä investointeja maaseudun kaupunkeihin. Kansa oli ensin innoissaan. Mutta kuten viime syksyn tapahtumista voi päätellä, ei Evo Moraleskaan ollut immuuni vallanhimolle. Hän joutui maanpakoon saatuaan syytteen vaalivilpistä.

Köyhyys tuo monia ongelmia. Yksi, joka täällä Boliviassa koskettaa, on lapsityövoiman määrä. Kaksikymmentä prosenttia 7-14 vuotiaista lapsista tekee työtä maataloudessa, katukauppiaina, kengänkiillottajina, kaivoksilla ja rakennuksilla. Mikä järkyttävintä, Bolivia on ainoa maa maailmassa, jossa lapsityövoiman käyttö on laillista. Vuonna 2014 voimaan tullut laki sallii 10-vuotiaan tehdä työtä ”yrittäjänä” itsensä ja perheen elättämiseksi. 12-vuotiaana saa mennä vieraalle töihin. Sen verran on inhimillistetty, että esimerkiksi kaivoksissa tytöt tekevät kevyempää pyykinpesua ja muuta huoltotyötä, mutta 12-vuotiaita poikia voi olla räjäytys- ja poraushommissa maan uumenissa!