Passport problem diverting us to Buenos Aires

Aina voi mennä huonommin, kuten yhdellä ystävällä on tapana sanoa. Toinen ystävä on todennut, että sitä vettä melotaan, mitä kanootin alta löytyy. Isäni, ikuinen optimisti, on opettanut, että aina mennään ratkaisua kohti, eikä vellota. Nämä neuvot olivat tarpeen, kun huomasimme Jukan, vanhan matkamiehen alokasmaisen virheen. Maanantai-iltana, kaksi päivää ennen Boliviaan siirtymistä, totesimme, ettei Jukan passilla ole asiaa Boliviaan tai Peruun. Molemmat maat edellyttävät kuuden kuukauden voimassaoloa maahan tulon jälkeen. Jukalla tuo ehto jää kolme viikkoa vajaaksi. Niinpä bussimatka Humahuacasta Argentiinan rajakaupunkiin, La Quiacaan, muuttui tiistaiaamuna melonnaksi kohti ratkaisua, miten näppärimmin saamme Jukalle uuden passin.

Soitimme ensimmäiseksi Perun Suomen lähetystöön ja kysyimme, miten ehdottomia viranomaiset ovat 6 kuukauden säännöstä. Konsuli totesi, että ovat tiukkoja, toisin kuin Bolivia, jonne ehkä olisimme voineet yrittää päästä sisään. Pragmaattinen konsuli ymmärsi tilanteen ja ehdotti, että Jukka menee Buenos Airesiin lähetystöön ja hakee sieltä väliaikaisen passin. Väliaikainen passi tehdään odottaessa. Lisäksi, koska meillä on paluulento USA:n kautta, pidettäisiin nykyinen passi voimassa. USA edellyttää sirullista passia ja ESTA on tuossa passissa. Ratkaisu kuulosti järkevältä ja olimme helpottuneita. Voisimme jatkaa matkaa vain pienellä viiveellä.

Seuraavaksi soittamaan Argentiinan lähetystöön. Siellä olikin vastassa pykäliä tiukasti lain kirjaimen mukaan tulkitseva virkailija. Lomamatka ja oma moka. Kyseessä ei ole hätätapaus, joka edellyttää välitöntä kotiinpaluuta – ei perusteita väliaikaiseen passiin. Passilain 18 pykälän nojalla vanhaa passia ei voida pitää voimassa. Jukka laittoi peliin kaiken viehätysvoimansa, myyntimiehen taitonsa ja argumentaatiokykynsä. Ei auttanut. Tiedossa on viikon odottelu Buenos Airesissa.

Saimme vielä samaksi illaksi lennot San Salvador de Jujuyista Buenos Airesiin. Keskiviikkona menimme heti aamusta lähetystöön. Yritimme vielä ymmärtää, miksi tulkinta on niin tiukka. Ei selvinnyt. No, olihan tämä toki oma moka, mutta Perusta kuulemamme ratkaisuvaihtoehto kuulosti asiakaslähtöiseltä.

On tässä pakkolomassa Buenos Airesissa hyviäkin puolia. Parin kuukauden pikkukylä- ja vuoristo-oleskelun jälkeen kaupungin syke on virkistävää. Meillä on viehättävä AirBnB asunto Recoletan alueella lähellä kaupungin upeita puistoja lenkkipolkuineen. Kulman takana on kuntosali, josta otimme viikon jäsenyyden. Kaduilla on toinen toistaan viehättävämpiä ravintoloita ja kahviloita. Mikäs tätä vettä on meloessa!

Usein on niin, että kun asioita katsoo taaksepäin, tuntuu kuin jonkin asian olisi oikeastikin pitänyt mennä niin kuin se meni. Tilcaran pölyinen ilma oli ärsyttänyt yskääni ja kun viime viikolla siirryimme Humahuacaan 3000 metrin korkeuteen, hengitys kävi hankalaksi. Suomessa vastaavassa tilanteessa (ei korkeuden suhteen) olen muutaman kerran joutunut käyttämään ”astmapiippuja”, inhalaattoreita. Hämmästys oli suuri, kun sain ne Humahuacan apteekista ilman reseptiä. Apteekkari itse on astmaatikko ja siksi palvelu pelasi hienosti ilman yhteistä kieltä.

Halusin kuitenkin varmuuden vuoksi käydä lääkärissä tarkistuttamassa, ettei minulla ollut keuhkoputkentulehdusta. Visiitti kyläsairaalassa oli tehokas ja sydämellinen. Hoitaja varmisti ensi töiksi, ettei kyseessä ole vuoristotauti. Hän mittasi verenpaineen ja happisaturaation. Kunnossa. Kysyi oksettaako ja onko päänsärkyä. Ei ollut. Sitten hän laittoi minulle happiviikset siksi aikaa, kun odottelimme lääkäriä. Ystävällinen, ei englantia puhuva, lääkäri kuunteli keuhkot. Kaikki hyvin. Passittivat kuitenkin keuhkoröntgeniin. Kuvissa kaikki normaalia. Lääkäri antoi maan tavan mukaan poskisuudelman käynnin päätteeksi ja sanoi, että nyt sitten olisi hyvä olla seuraavat 2-3 päivää 3000 metrissä eikä lähteä korkeammalle. Kävin lääkärissä maanantaina ja tiistai-iltana olimmekin jo merenpinnalla Buenos Airesissa. Viikon oleskelu nollassa metrissä on tehnyt hyvää yskälle!

Elokuvavinkki: Katsoimme toissailtana ”Kaksi Paavia” elokuvan Netflixistä. Elokuva kertoo, miten argentiinalaisesta kardinaalista, Jorge Mario Bergogliosta, tulee ensimmäinen ei-eurooppalainen paavi 1300 vuoteen. Varsinaisen paavitarinan rinnalla siinä on vahvaa kuvausta Argentiinan sotilasjuntan aikaisista tapahtumista. Kenraali Jorge Videla kaappasi peronisteilta vallan 1976 ja seuraavan seitsemän vuoden ajan maassa tapettiin tai katosi 30 000 ihmistä. Kansanmurhassa, ”likaisessa sodassa”, poliittisten vastustajien ruumiita pudotettiin lentokoneista mereen ja lapsia kidnapattiin ja annettiin ”poliittisesti korrekteihin” perheisiin. Juntan valta romahti Falklandin sodan tappion seurauksena. Vielä tänäkin päivän kadonneiden lasten äidit ja isoäidit osoittavat mieltään joka torstai Buenos Airesin Plaza de Mayolla, Toukokuun aukiolla. Nämä Madres de Plaza de Mayo, Toukokuun aukion äidit ovat esimerkki siitä, miten kansakunta työstää lähihistoriaansa.

Nyt on sunnuntai. Optimisteina toivomme, että Jukka saisi uuden passin jo huomenna. Saimme nimittäin perjantaina viestin, että passi oli jo kuriirin käsissä. Jos näin olisi, voisimme keskiviikkona ylittää Argentiinan ja Bolivian rajan La Quiacasta Villazoniin. Pääsisimme vihdoin aloittamaan Tupizasta varaamamme neljän päivän jeeppimatkan Salar de Uyunin suola-aavikoille.