Tulimme joulun ja uudenvuoden viettoon Mendozaan, Argentiinan viinimekkaan. 90 prosenttia Argentiinan viinistä tuotetaan täällä Mendozan laaksossa. Mutta nyt ei vielä ollut viinien aika. Ensimmäinen majapaikkamme oli pienen pieni vuoristomökki Potrerilloksen kylästä luoteeseen. Siitä oli upeat näkymät kohti Cordon de Plataa, joka on tämän alueen toinen trekkaus- ja vuorikiipeilykohde Aconcaguan ohella. Itse asiassa monet Aconcaguan kiipijät tulevat ensin Cordon de Platalle hakemaan tuntumaa yli kolmen kilometrin korkeuksiin. Mökki oli sympaattinen. Valot toimivat pienen aurinkokennon turvin. Kylmälaukku oli jääkaapin korvike, jonne haimme uudet jäät päivittäin lähellä olevasta Las Vegasin kylästä. Las Vegasissa ei ollut kasinoita eikä eiffeltornireplikoita. Lähipuskassa asusteli kuitenkin isännän puheiden mukaan musta leski hämähäkki.

Yhtenä päivänä lähdimme ratsastusretkelle ylös vuoristoon. Meitä oli neljän hengen ryhmä, argentiinalainen isä ja hänen välipäivinä naimisiin menevä 23-vuotias tytär ja me. Talli, josta lähdimme matkaan, oli vaatimaton paikallisen perheen koti. Pihassa juoksi koiria, kissoja, ankkoja, hanhia, lapsia ja kaikki yltä päältä saman pölyn peittämiä. Ratsastimme pari tuntia laaksoa ylös lähes kolmen kilometrin korkeuteen, jossa saisimme tuta aitoargentiinalaisen asadon, hiilillä grillatun aterian. Kun pääsimme perille grillipaikalle, oppaamme, 18-vuotias Daniel katosi yhtäkkiä. Oli lähtenyt etsimään polttopuuta nuotioon. Siinä kohtaa minulle ja Jukalle tuli tunne, että tuleekohan tästä nyt mitään ja kauankohan tässä nyt sitten kestää ja tietääköhän tuo pojankloppi mitään ruoanlaitosta.

Mitä vielä. Poika tiesi tasan tarkkaan, miten asado hoituu. Hän sytytti puut ja sitä mukaa kun ne alkoivat hiiltyä, hän siirsi hiiliä omaan kasaansa ja laittoi ritilän niiden päälle. Kun hiiliä oli tarpeeksi flank steakin kaltainen hyvin suolattu lihankönkäle ja choritzot laitettiin ritilän päälle. Perunat ja kurpitsat oli jo aikaisemmin laitettu kokonaisena nuotioon kypsymään. Avot, kyllä oli herkullista. Jukka seurasi prosessia silmä tarkkana. Joulupäivän ateriamme syntyisi samalla reseptillä!

Muutimme aatonaattona ”Mendozan kakkostaloomme”, El Salton kylään. (”Mendozan kolmas talo” onkin sitten oikeasti luksusta: ”private house on a wine yard”, joka löytyy googlaamalla tällä nimellä. Tähän mennessä luksukseksi on riittänyt, että kuumaa vettä tulee suihkusta hyvällä paineella – aina ei ole tullut!) Aattona ajoimme mielettömän upeaa vuoristosolaa pitkin Aconcaguan kansallispuistoon lähelle Chilen rajaa. Autolla pääsi 2950 metriin ja siitä lähdimme haikkaamaan kohti Aconcaguan ensimmäistä base camppia, Confluenciaa. Perusleiri Confluencia on 3400 metrin korkeudessa, joten meille tuli vertikaalia ”vain” 450 metriä. Korkeus ei meitä kumpaakaan häirinnyt, sillä olimme muutamaa päivää aikaisemmin kiivenneet 3600 metriin nousevalle Lomas Blanchesin huipulle Cordon de Platan kansallispuistossa. Se oli rankempi reissu, koska siinä tuli vertikaalia yli kilometri!

Aatoksi osui täysin pilvetön taivas. Maisemat olivat mahtavat ja 6962 metriin nousevan Aconcaguan lumihuippu piirtyi kauniina sinistä taivasta vasten. Aconcagua on Latinalaisen Amerikan korkein vuori ja merkittävä kiipeilykohde. Suomestakin ainakin Mandala Travel ja Aventura järjestävät sinne kiipeilyreissuja näin jouluntienoilla. Olisi ollut hauskaa törmätä suomalaiseen retkikuntaan perusleirissä. Täällä Argentiinassa näyttää olevan kiipeilyasioissa sama politiikka kuin Himalajalla. Ulkomaalaisille ja paikallisille on eri hinta. Aconcaguan huiputuslupa maksaa mendozalaiselle 60 USD, muille argentiinalaisille 120 USD ja ulkomaalaisille 1000 USD!!! Samaa hinnoittelutaktiikkaa oli noudatettu perusleirin telttaravintolassakin: kinkku, juusto, tomaatti panniini maksaa argentiinalaiselle 500 pesoa eli 8 dollaria ja meille turisteille 15 dollaria. Ensin luulimme, että vaihtokurssissa oli jotain kummallista ja kauppiaan kanssa tästä vänkäsimme. Sitten kun meille selvisi tämä ”kahden hinnan” filosofia, ilomielin maksoimme turisteina turistin hinnan – hinnasta väliä, kunhan ei tule huijatuksi. Itse asiassa tuo 500 peson hintakin on kova, mutta olihan leipätarvikkeet kannettu 3400 metriin muulin selässä.

Aconcaguan retken paluu venähti illansuuhun. Tulimme solasta Potrerillokseen vasta lähempänä iltayhdeksää. Potrerilloksen järven päällä oli kummallista tummaa pilveä, joka lähestyi nopeaa vauhtia. Se näytti oudolta ollakseen saderintama. Ajattelimme, että onkohan jossain iso tulipalo, mutta ilmassa ei haissut savulle. Vähänkö me säikähdimme, kun rintama saavutti meidät. Se oli voimakas hiekkamyrsky, joka ravisteli autoa ja hetkellisesti peitti näkyvyyden kokonaan. Selvisimme kuitenkin kunnialla kämpille tielle katkenneita oksia väistellen. Molempien pulssi taisi olla korkeammalla kuin Confluenciaan kiivetessä. Olikohan tämä nyt sellainen paikallinen Zonda tuuli?

Joulupäivän aamulla tuuli oli tyyntynyt ja aurinko paisto. Lakaisimme ja pesimme terassit hiekasta ja roskista. Jukka sytytti asadon talon grilliin, joka on niin suuri, että siinä voisi grillata vaikka kokonaisen lampaan. Kun hiiliä oli tullut tarpeeksi, Jukka laittoi muhkeat ulkofilepihvit, choritzomakkarat, valkosipulimarinoidut munakoisot, kurpitsat ja nektariinit grilliin. Finca Las Morasin 2017 vuosikerran black cabernet on dekantoitu ja meillä alkoi fiesta!

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

•