Entrada dos empanada con carne. Plato principal una merluza y salada. Para compartir. Dos copa vino Carmenere y aqua. Agua del grifo okay *). Ravintoloissa pärjäämme jo kohtuullisesti. Kielen oppimisen vauhti tuntuu kuitenkin olevan kaksi eteen ja yksi taakse. Takapakkia tuli toissailtana, kun luulin tilanneeni sinisimpukoita lihaliemessä ja sainkin Chiloelaisen erikoisuuden, curanton. Ravintolan isäntä kantoi ylpeästi eteeni jättimäisen ruukun, jossa oli violetin verkkopussin sisällä simpukoita, pari kolme isoa perunaa kuorineen, isoja paloja kanaa ja possunlihaa ja ties vaikka mitä muuta. Nolotti, koska sain siitä vain sinisimpukat syödyksi. Häpeäni tuli vielä suuremmaksi, kun minulle myöhemmin selvisi, että curanto on täkäläinen arvokas perinneruoka. Tätä vuosituhansien takaa tulevaa herkkua on perinteisesti valmistettu hauduttamalla ainekset maakuoppaan asetettujen kuumien laavakivien päällä.

Ja laavakiviähän täällä Etelä-Chilessä riittää! Chilessä on 2900 tulivuorta, joista vajaa sata on aktiivisia. Puerto Varaksen lähellä olevasta Osornon tulivuoresta taisinkin jo laittaa kuvan viime blogissa. Osornoa on verrattu Japanin Fuji tulivuoreen, koska siinä on samanlainen lähes täydellinen kartionmallinen lumihuippu. Mapuche intiaanien legendan mukaan Peripillan niminen pahahenki on vangittuna tulivuoren sisään. Peripillan hönkäilee vihaisesti, jos joku yrittää päästä sen huipulle. Emme lähteneet yrittämään Osornon huiputusta.

Tulivuori oli kuitenkin huiputettava! Vietimme neljä päivää Puconissa, Villarican järven rannalla. Maisemaa hallitsi 2860 metrin korkeuteen kohoava Villarican tulivuori, Mapuche nimeltä Ruka Pillan, eli paholaisen maja. Pahahenki se vasta hönkiikin tällä vuorella. Villarica on Chilen aktiivisin tulivuori, joka purkautui viimeksi 2017 ja oli tämän vuoden syyskuussa pari viikkoa kiinni vilkastuneen aktiivisuuden vuoksi. Vuori on suosittu kiipeilykohde ja sinne mekin lähdimme Chile Summit firman oppaiden kanssa. Hiihtohissillä pääsi 1300 metriin. Jäänaskalit jalkaan ja hakuut käteen ja sitten kapuamaan 1600 metrin vertikaalinousua, johon meillä meni reilu kolme tuntia. Huipulta oli jumalaiset maisemat ainakin viidelle muulle tulivuorelle ja aina Argentiinaan saakka. Noin 200 metriä halkaisijaltaan olevasta kraaterista tuprusi koko ajan rikinkatkuisia kaasupöllähdyksiä. Siksi huipulla sai olla kerrallaan vain 15 minuuttia ja meillä oli kaasunaamarit suojana. Alas tulimmekin sitten vauhdilla. Meille annettiin liukurit ja vamos ei muuta kuin alas! Vaikuttava ja upea reissu. Samana iltana luimme järkytyksellä uutisia Uudessa Seelannissa purkautuneesta tulivuoresta White Islandin saarella. Tapahtuma laittoi meidätkin miettimään, onko tällaisessa adrenaliiniturismissa mitään järkeä.

Olemme nyt olleet parisen viikkoa täällä Chilen järvialueella, kapealla kaistaleella Andien ja Tyynen meren välissä. Maisemat ovat ihan erilaiset kuin Andien länsipuolella Argentiinassa. Siinä missä Argentiinassa oli karua pampaa silmän kantamattomiin, täällä keväisen vihreä, vehmas ja kumpuileva maasto tuo mieleen alppiniityt tai englannin maaseudun. Luonnon metsät ovat tosin joutuneet väistymään Araucon eukalyptus istutusten tieltä. Kapeilla maalaisteillä tulee usein vastaan isoja tukkirekkoja, jotka vievät puuta sellutehtaille. Näille seuduille on muuten rakenteilla yksi maailman suurimpia sellukombinaatteja. Kattilat tulevat Tampereelta, sieltä vanhalta Tampellan tehtaalta, jossa aloitin työurani 30 vuotta sitten. Oikein kuin pinnistelen, muistan vielä mustalipeän kierron ja leijukerroskattilan toimintaperiaatteen!

*) Alkupalaksi kaksi liha-empanadaa, pasteijaa. Pääruokasi turska salaatilla. Jaamme sen. Juomaksi kaksi lasillista carmenere punaviiniä ja vettä. Hanavesi käy hyvin.

P.S. Pari asiaa vielä Suomen itsenäisyyspäiväjuhlista. Vietimme siis itsenäisyyspäivää Calfucon kylässä Tyynenmeren rannalla. Lauantaina, itsenäisyyspäivän jälkeisen päivän aamulla Alberto, se Nokiallakin töissä ollut vuokraisäntämme, tuli kertomaan terveisiä naapuriltaan. Hän näytti kuvaa naapuritalosta, jonka ikkunasta roikkui suuri isännänviiri Suomen väreissä. Naapurissa asui Mia Aaltonen-Huento ja Mia oli kutsunut naapureitaan juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä. Saimme yhteyden Mian ja pääsimme mukaan kekkereihin. Mia oli leiponut sydämen muotoisia ruisleipäsiä, graavannut lohta ja tehnyt paikallisesta kalasta marinoituja silakkafileitä. Pääruoaksi oli tarjolla suomalaisen reseptin mukaan tehtyjä lihapullia. Jälkiruokana raparperipiirakkaa ja Mian miesystävän erikoislikööriä. Mikä ilta!

Toinen hieno asia oli, että Carlos Calvo, Buenos Airesissa tapaamamme Jukan vanha Tamrockin aikainen kollega, oli saanut itsenäisyyspäivänä Suomen Presidentin myöntämän Valkoisen Ruusun Ritarimerkin kiitokseksi arvokkaasta vuosikymmenten työstään suomalaisen busineksen edistämiseksi Latinalaisessa Amerikassa. Onnea ja kiitos Carlos!

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

•