Vaellusreissu Torres del Painen kansallispuistossa, Chilen puoleisessa Patagoniassa, oli yksi reissumme suunnittelun lähtökohdista. Olimme kuulleet tarinoita tästä huikeasta alueesta, joka sijaitsee Andien alkupäässä Eteläisen Patagonian jäätikön kupeessa. Kansallispuiston ikoniksi on muodostunut kolme vierekkäin olevaa tornimaista vuorta: Torre South, Torre Central ja Torre North. Vuoret kohoavat 2800 metrin korkeuteen suoraan viereisistä järvistä, jotka ovat vain parisataa metriä merenpinnasta. Greyn jäätikkö, joka on osa Eteläistä Patagonian lähes 400 kilometrin mittaista jäätikköä, on toinen vaelluksen ehdottomista kohokohdista. Sinne siis!
Meillä oli edessämme 6 päivän reissu niin kutsutulla W-trekillä. Telttamajoitusta oli tiedossa ensimmäisiksi neljäksi yöksi ja viimeisen yön viettäisimme ruhtinaallisesti valmiiksi pedatuissa sängyissä Grey Laken retkeilymajassa. Luksustakin siis tiedossa.
Säätiedotus ei luvannut kummoisia kelejä, mutta pääsimme aloittamaan vaelluksen auringonpaisteessa. Itse asiassa harvinaisen komea sateenkaari juhlisti ensimmäistä vaelluspäiväämme. Aurinkoa riitti kolmisen tuntia ja sitten alkoi sataa oikein kunnolla. Suomalainen ei kuitenkaan luovuta ja jatkoimme urhoollisesti matkaa kaatosateessa ja jyrkässä kivikossa kohti torneja. Pääsimme kunnialla perille noin 1500 metrin korkeuteen todetaksemme, ettemme näe mitään. Kaikki kolme tornia olivat pilvien peitossa. Norkoilimme aikamme ja juuri kun olimme lähdössä takaisin alaspäin Patagonian säiden arvaamattomuus antoi tuta – tuuli yltyi rajuksi myrskyksi ja jäänsekaista lunta satoi vaakasuorassa. Meidän oli pakko jäädä ison kivilohkareen taakse pitämään suojaa. Tuossa tuulessa ei ollut mitään asiaa lähteä kapuamaan alas kivikkoista rinnettä. Myöhemmin kuulimme, että pahimmillaan tuollaiset tuulet voivat lennättää kulkijan päistikkaa kivikkoon.
Onni onnettomuudessa, moukan tuuri, oikeaan aikaan oikeassa paikassa tai jotain sellaista. Joka tapauksessa lumimyräkän jälkeen taivas yhtäkkiä selkiintyi ja kolme tornia tulivat näkyviin. Riemun kiljahdusten saattelemana kamera esiin ja poseeraamaan! Tuota iloa kesti puoli tuntia ja sitten säiden herra oli valmis jatkamaan sateen kaatamista poloisten matkalaisten niskaan. Olimme tuota pikaa yltä päältä märkiä. Jukan sadetakki ei ollutkaan täysin sateenpitävä ja Jaanan paikkaukset sadehousujensa haaro välissä falskasivat – pitkät kalsarit olivat märät niin kuin olisi päässyt vahinko. Miten ihmeessä saisimme kamppeet kuivaksi seuraavaa päivää varten pienessä teltassamme? Alhaalla laaksossa oli telttakylämme läheisyydessä hieno viiden tähden hotelli. Marssimme sisään ja heillä sattui olemaan vapaa huone – hätä keinot keksii 😊. Nukuimme makoisasti paksun peiton alla ja pitkin poikin huonetta ripustetut vaatteet olivat aamulla kuivia.
Seuraavan päivän reitti kulki pitkin Nordensköldin järven rantoja. Se on nimetty Otto Nordensköldin mukaan, joka löysi järven Patagonian tutkimusmatkoillaan 1920-luvulla. Otto oli sen ”Helsingin” Adolf Erik Nordensköldin veljenpoika. Aika moinen suku: Adolf tutki pohjoisia jääkenttiä, löysi Koillisväylän ja seilasi Beringin salmessa ja Otto kunnostautui Etelämantereen tutkijana ja Patagonian seikkailijana. Adolfilla on katu Helsingissä ja Otolla järvi Patagoniassa!
Reissun huipennus osui kahteen viimeiseen päivään, kun sade alkoi hellittää. Reitti Paine Granden leirintäalueelta kohti Grey Laken retkeilymajaa kulki upeassa maastossa. Aurinko lämmitti, taivas oli sininen ja matkalaisilla hyvä mieli. Greyn jäätikkö näkyi edessämme lähes koko matkan. Yö retkeilymajassa ja sitten marssi kohti näköalatasannetta, josta oli upea näkymä Greyn jääkentälle. Sitä pitkin voisi lähteä tallustelemaan pitkin Eteläistä Patagonian jäätikköä, joka on 360 km pitkä, 40 km leveä ja toista kilometriä syvä. Itse asiassa se on maailman kolmanneksi suurin jäämassa Grönlannin ja Etelämantereen jälkeen. Vaellus päättyi katamaraanikuljetukseen, jossa tarjottiin Pisco-sour drinkki jäillä. Jää oli luonnollisesti hakattu irti Greyn järvellä kelluvista jäälautoista!
Observations - arjen havaintoja maailmalta 